ÄI5 Kirjallisuushistoriaa lyhyesti
Antiikki: 800 eKr.– 500 jKr.
Antiikin aikaa pidetään merkittävänä ajanjaksona länsimaisen kulttuurin ja kirjallisuuden kehityksessä. Maantieteellisesti se sijoitetaan Kreikan ja Rooman alueille, joissa kulttuurinen kehitys oli tuohon aikaan edistyksellisintä. Juuret antiikin kulttuurilla on jokilaaksojen korkeakulttuureissa, joissa monet keksinnöt saivat alkunsa. Antiikin ja myös myöhäisempien aikakausien kirjallisuuden kehitykseen vaikuttivat papyruksen kehittäminen kirjoitusalustana sekä merkkijärjestelmän kehittyminen. Nykyään käytössä olevat latinalaiset aakkoset ovat peräisin foinikialaisilta ja ne kehittyivät antiikin aikana.
Antiikin kulttuurissa monet kirjalliset teokset oli tarkoitettu suullisesti esitettäviksi ja ne olivat pääosin kreikankielisiä, kuitenkin myös latinankielistä kirjallisuutta kirjoitettiin. Erityisesti filosofian kehitys vei kirjallisuutta eteenpäin. Kovin monet antiikin kirjallisuuden teokset eivät ole säilyneet nykypäivään asti, sillä papyrus on materiaalina kovin haurasta ja jälkipolvet ovat karsineet säilytettäviä teoksia kunkin ajan tärkeinä pitämien arvojen mukaisesti.
Esimerkkejä antiikin ajan teoksista: Homeroksen runoelmat Ilias ja Odysseia, Sofokles: Kuningas Oidipus
Keskiaika 400–1300
Keskiajan katsotaan alkaneen Länsi-Rooman tuhosta vuonna 476, kun Euroopan valtajärjestys muuttui ja ihmiset alkoivat liikkua uusille asuinalueille. Uudeksi auktoriteetiksi Euroopassa nousi pian kristinusko, ja kirkon piirissä tapahtuikin suurin osa tuon ajan yhteiskuntaelämästä. Ihmiset eivät kokeneet yksilöllisyyttä tärkeänä ja tottuivat yläpuolelta tuleviin käskyihin, joita sekä kirkko että hallitsija antoivat. Keskiajan kulttuurin keskeisin kirja oli Raamattu. Se oli innoittajana sekä taiteessa että kirjallisuudessa. Antiikin ajan mytologiat monine jumalineen jäivät ja kristinusko valtasi alaa. 1000 vuoden tienoilla myös maallista kirjallisuutta alettiin kirjoittaa, kun aiemmin oli keskitytty hengellisiin lyriikoihin ja muihin teksteihin. Ne sisälsivät rehvastelua, juoruilua, pilkkaa ja ilveilyjä. Trubaduurit ja Saksassa minnelaulajat käsittelivät näiden lisäksi rakkauden kaksijakoisuutta lauluissaan ja kiersivät hoveissa.
Esimerkkejä keskiajan teoksista: Dante Alighieri: Vita nuova ja Divina Commedia
Renessanssi 1400–1500
Uuden ajan alussa keskiajan ihmisten ajatusmaailma muuttui ja se muutti myös yhteiskuntaa ja vallitsevaa kulttuuria. Kirjallisuutta alettiin kirjoittaa kansankielellä ja muutenkin pyrittiin vapautumaan tiukoista teologisista rutiineista. Tämä Italiassa syntynyt ´suloinen uusi tyyli’ korosti tekstien omakohtaisuutta ja tuoreutta. Kaupankäynti vilkastui ja taloudellinen ja poliittinen elämä voimistui. Kulttuurin keskus siirtyikin nyt kirkkojen piiristä kauppapaikoille. Taidetta suosivat rikkaat mesenaatit, jotka myös rahoittivat taiteilijoiden työskentelyä, mistä seurasi arkkitehtuurin ja kuvataiteen kukoistus.
Renessanssin aikakaudella ihmisyyttä alettiin arvostaa, ja se näkyi kaikilla taiteenaloilla. Monia tärkeitä keksintöjä tehtiin tällä aikakaudella; maa ei ollutkaan litteä, kirjoja alettiin painaa kirjapainoissa, käsitys maailmankaikkeudesta muuttui ja jopa ennen kyseenalaistamaton kirkko joutui tarkistamaan oppejaan, kun Martin Luther esitti vastalauseensa katolista kirkkoa kohtaan. Ihminen alkoi luottaa itseensä ja ajatella olevansa ainutlaatuinen, vahva yksilö. Ihmisihanne muuttui laajasti sivistyneeksi, monitaitoiseksi, jaloksi soturiksi. Leonardo da Vinciä ja Michelangeloa ihailtiin juuri näiden heidän omaamien piirteidensä vuoksi. Antiikin kulttuurista kiinnostuttiin ja sitä alettiin tutkia. Antiikin ajan aatteet ja keksinnöt nostettiin ikään kuin jalustalle. Tästä tuleekin nimi renessanssi, elpyminen tai uudelleensyntyminen.
Esimerkkejä renessanssin ajan teoksista: Francesco Petrarca: Sonetteja Lauralle, Cervantes: Don Quijote
Klassismi 1600-luku
1600-luvulla kulttuurielämän keskus siirtyi ylhäisön salonkeihin ja ajalle oli tyypillistä, että vallanpitäjät ikään kuin palkkasivat taiteilijoita viihdyttämään ja ylistämään heitä velvoitteena suosiollisuuden osoittamisesta rahallisena tukena. Ranskan Ludvig neljästoista kokosi hoviinsa suuren määrän taiteilijoita ja veti hengenelämän keskuksen näin Ranskaan. Ihmisihanteeksi tuli taidetta ja kirjallisuutta ymmärtävä ja arvostava maailmaa nähnyt sivistynyt ihminen, joka oli sujuva ja hyväkäytöksinen.
Ranskassa perustettiin vuonna 1635 Ranskan akatemia, joka vaali kulttuuria ja hyvää makua. Nicolas Boileau määritti Runousopissaan aistikkuuden sanellen klassismin ajan periaatteet. Hän halusi taiteen olevan luonnollista ja yleiseksi tuli klassinen kauneuskäsitys. Näin ja useilla muilla tavoilla vaalittiin edelleen antiikin ajan ihanteita.
Kirjallisuus käsitti klassismin aikana näytelmäkirjallisuutta ja kertovia runoja. Antiikin ajan klassista runomittaa noudatettiin ja asiantuntijat jopa ohjasivat muita rytmien ja loppusointujen oikein tekemisessä.
Esimerkkejä klassismin ajan teoksista: Calderón: Elämä on unta, John Milton: Kadotettu paratiisi
Valistus 1700-luku
Valistuksen aikana johtavaksi kansan ajatteluun vaikuttavaksi tahoksi nousi nopeasti kehittyvä tiede. Alettiin luottaa ihmisen kykyyn ajatella itsenäisesti ja havainnoida ulkoista todellisuutta. Valistuksen aikana fysiikka, luonnontutkimus, tutkimusmatkat, teollistuminen ja vapautuva kaupankäynti lisääntyivät ja ihmisjärkeä alettiin korostaa. Brittiläinen filosofi John Locke asetti ihmisjärjen uskonnon ja moraalin pohjaksi. Tälle ajattelutavalle, rationalismille, ominaista oli hyödyn ja järjen ihannointi.
Yhteiskuntaelämä heräsi valistuksen aikana ihmisten alkaessa kiinnittää huomiota omiin oikeuksiinsa, politiikkaan ja kulttuuriin. Epätasa-arvoa pyrittiin tasoittamaan ja yleisesi vallitsi optimistinen ajattelutapa. Aikakauden nimen mukaisesti kansaa haluttiin valistaa, ja siksi perustettiinkin kirjastoja ja julkaistiin sanomalehtiä. Niissä opetettiin käytännön asioita kansalaisille.
Esimerkkejä valistuksen ajan teoksista: Daniel Defoe: Robinson Crusoe, Voltaire: Candide
Romantiikka 1780–1880
Ranskan suuren vallankumouksen alkaessa 1789 kavahdettiin sitä, ettei todellisuus ollutkaan sellaista, mitä valistuksen aikana oli ajateltu ja aatteissa taannuttiin. Osa valistuksen ajan vapausaatteista jäi elämään, mutta pääosin politiikassa näkyi taantumus. Yhteiskunnallinen kuohunta sai aikaan uuden liikkeen, romantiikan, joka järjen ja kurin sijaan tarjosi tunteellisuutta. Alettiin uskoa johonkin elämää korkeampaan jumaluuteen, joka lävistää kaiken olevaisen. Friedrich von Schelling, saksalainen filosofi, kehitti teorian ns. maailmansielusta. Tämä uusplatoninen filosofia muotoutui romantiikan ajattelun perustaksi. Runoilijoita pidettiin näkijöinä, joilla oli yhteys juuri tähän maailmansieluun. Taiteessa ja kirjallisuudessa uusiksi aiheiksi tulivat rakkaus, viha, kaipuu, kapina, kuolema ja unelmat. Romantikot kirjoittivat vapaammin kuin klassismin tai valistuksen ajan ihmiset. Teoksissa tartuttiin tunteen ja järjen ristiriitaan, velvollisuudentuntoon ja muihin ihmismieltä askarruttaviin ongelmiin, ei kuitenkaan rationalistisesti, vaan tunteiden vyöryn kautta niin, että järki saattoi joissain teoksissa hämärtyä ja jäädä toissijaiseksi asiaksi. Myös historia, kansanrunous ja muinaistarut innoittivat romantiikan ajan kirjailijoita.
Esimerkkejä romantiikan ajan teoksista: Lordi Byron: Childe Haroldin pyhiinvaellusmatka, Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Realismi ja naturalismi 1800-luku
Romantiikan ajan ajattelusta huolimatta yhteiskunnassa kasvavalta epätasa-arvolta ja kurjuudelta ei päässyt taiteeseen pakenemaan. Romantiikan suurta intohimoa ja tunteita tavoittelevia tehokeinoja alettiin jopa pilkata ja syntyi tilaa uudelle aatteelle. Realismi, joka kuvasi yhteiskuntaa ja ympäristöä todenmukaisesti, alkoi 1830-luvulla ensin Ranskassa ja Englannissa ja levisi sitten muualle. Aatteiden todenmukaisuutta puntaroitiin järjen avulla. Ajan kuuluisia ajattelijoita ovat muun muassa Karl Marx ja Charles Darwin. Kirjailijoiden innoittajana ei ollutkaan enää mielikuvitus, vaan todellisuus. Kaikkea pyrittiin myös taiteessa kuvaamaan valokuvamaisesti, ja kirjailijoista tuli eräänlaisia reporttereita. Tekstit tuli kirjoittaa todellisten lähteiden mukaisesti ja tunteilematta. Realismi salli teksteissä myös rumuutta ja suoruutta poiketen aiemmista tyylilajeista. Romaanien sankari oli tavallinen arki-ihminen. Kirjallisuus oli nouseva viihdemuoto, ja kodeissa alettiin lukea kirjoja ääneen.
Naturalismi vaati kirjailijoita, poliitikkoja ja filosofeja katsomaan totuutta silmiin, esittelemään surkeimmat yksilöt ja laittamaan syytteeseen kurjuudesta vastuussa olevat ihmiset. Naturalismi oli eräänlainen realismin äärisuuntaus, ja välillä sitä sanottiin jopa inhorealismiksi.
Esimerkkejä realismin ja naturalismin ajan teoksista: Charles Dickens: Oliver Twist, Émile Zola: Naisten aarreaitta, Ivan Turgenev: Metsämiehen muistelmat
Symbolismi 1800-luvun loppu
Symbolismi nosti realismin jälkeen taas esiin piilossa itäneen romantiikan mukaiset ajatukset. Se vastusti realismin runottomuutta ja luotasi sielun tuntemattomia alueita ja unen ja kuoleman mysteerejä 1800 – luvun loppupuolella. Symbolismin tunnukseksi tuli tyyli, jossa käsiteltävän aiheen ja lukijan välille luotiin tietoisesti mystisyyttä ja etäisyyttä. Tekstistä ja yleisesti taiteesta tuli näin symbolista, jollain lailla tulkittavaa. Symbolistit uskoivat romantikkojen tavoin sielun hurmioon, jossa pääsisi kauneuden lähteille ja kaiken olevaisen ytimeen. Tyypillisiä symboleja olivat joutsen, lilja, virta, seppele, savu ja lintu. Taidetta sanottiin tehtävän taiteen vuoksi, eikä sillä tarvinnut olla mitään yhteiskunnallista tehtävää.
Esimerkkejä symbolismin ajan teoksista: Baudelaire: Pahan kukkia
Vuosisadanvaihde (1800–1900)
1800- ja 1900-luvun vaihteessa porvaristo Euroopassa luotti itseensä ja aikaa kutsuttiin hilpeäksi ajaksi. Rauhan kestämiseen luotettiin ja erilaisia hauskoja keksintöjä alettiin tehdä. Esimerkiksi, autot ja elokuvat syntyivät viihdyttämään ihmisiä. Vaikka aikakauden ajattelu oli kovin itsevarmaa ja hilpeää, myös levottomuutta oli. Sitä herättivät mm. uudet tieteelliset teoriat, joita tiedemiehet kehittivät. Näitä olivat Albert Einsteinin suhteellisuusteoria ja Sigmund Freudin käsitys psyykestä ja piilotajunnasta. Muotiuskonnoksi nousi teosofia, joka koostui monenlaisista aineksista. Friedrich Nietzsche julisti Jumalan olleen kuollut ja asetti jumalan asemaan vapaatahtoisen ja vahvan ihmisen. Syntyi oppeja yli-ihmisestä. Maalaustaiteessa syntyi uusi tyyli, impressionismi, joka keskittyi vaikutelmien esittämiseen, ei niinkään tarkkoihin yksityiskohtiin tai realistisuuteen. Tämä tyyli levisi myös kirjallisuuteen synnyttäen uuden kirjoitustavan, jossa aistikkuus ja ohikiitävät hetket saivat pääosan. Tärkeintä ei enää ollut pyrkiä ihmismielen syvyyksiin.
Esimerkkejä vuosisadanvaihteen teoksista: Thomas Mann: Buddenbrookit, Hermann Hesse: Lasihelmipeli, Joseph Conrad: Pimeyden sydän
Modernismi 1900-luvun alku
1900-luvun alussa sekä tiede että taide joutuivat kriisiin ja muutoksen pyörteisiin. Tekniikka kehittyi kovaa vauhtia ja ennen totena pidettyjä asioita osoitettiin vääriksi. Vuosisadanvaihteen lempeä ja hilpeä idylli rikkoontui ensimmäisen maailmansodan alkaessa. Runoudessa alkoi vaikuttaa uusi tyylisuuntaus, modernismi. 1800-luvun koristeellisuus oli käynyt ontoksi ja ajateltiin, että sen tilalle tarvittiin suoraa puhetta ja todellisuudentuntua. Runot muuttuivat vapaamittaisiksi, loppusoinnut hävisivät ja niissä alkoi esiintyä arkikieltä. Kirjallisuuteen syntyi uusi tajunnanvirtatekniikka, jossa syyllä ja seurauksella ei ollut niinkään suurta merkitystä. Tärkeää oli ihmisen tajunnan tutkiskeleminen, toden ja kuvitellun sekä menneen ja nykyisen sekoittaminen. Modernismi on sinänsä laaja käsite, sillä siihen sisältyy lukuisia muita suuntauksia. Niitä ovat esimerkiksi futurismi, surrealismi, ekspressionismi ja absurdismi.
Esimerkkejä modernismin ajan teoksista: T. S. Eliot: Autio maa, James Joyce: Odysseus, William Faulkner: Ääni ja vimma
