Kirjavertailumalli
Musiikki vie
Kauko Röyhkän kirjassa Miss Farkku-Suomi soittaa päähenkilö Välde menestyksen portteja lopulta kolkuttelevassa bändissä. Nick Hornbyn Uskollinen äänentoisto tuo taas esiin levyjen keräilyyn sitoutuneen musiikinharrastaja Robin näkökulman.
Rakkaus musiikkia kohtaan onkin ilmiselvin yhtäläisyys kirjojen välillä. Rakkaus ilmenee ja vaikuttaa kussakin tapauksessa eri lailla. Matin ja Niilan elämän muuttaa amerikkalaisten serkkujen tuoma single, ja he ovat hyvin innostuneita tästä Pajalassa ennenkuulumattomasta musiikkilajista, rock `n` rollista. Punkkari Väldelle musiikki on mahdollisuus saada suosiota varsinkin tyttöjen keskuudessa. Hän ei ole, kuten myöskään Rob, kiinnostunut valtavirtamusiikista. Rob suhtautuu musiikkiin harrastajan innokkuudella. Musiikkikappaleet sekä levyt kertovat oman tarinansa hänen menneisyydestään ja tuovat mieleen monia hyviä sekä huonojakin muistoja. Levyt antavat Robille myös jotenkuten elannon.
Kaikilla päähenkilöillä on ongelmia suhteissaan varsinkin tyttöihin ja naisiin. Rob on hylätty lukemattomia kertoja ja se alkaa olla ennemminkin sääntö kuin poikkeus, varsinkin kun viimeinen toivo Laura lähtee toisen miehen matkaan. Välde taas on ihastunut tavoittamattomaan Pikeen, joka voittaa Miss Farkku-Suomi kilpailun ja lipuu näin Välden ulottumattomiin. Sekä Rob että Välde etsivät lohtua ongelmaansa muualta. Rob syöksyy suhteeseen amerikkalaisen laulajattaren kanssa, kun taas Välde tapailee samanaikaisesti ihastuksensa Piken pikkusiskoa ja erästä kolmekymppistä naishenkilöä. Ja kuten arvata saattaa, eivät heidän asiansa tällä tavoin selviä.
Niilan ongelmana Matin mukaan on, että hän aina rakastuu vääriin tyttöihin, jotka satuttavat häntä. Matillakaan ei varsinaista tyttöystävää ole, vaan lupaavaltakin vaikuttanut suhde jää yhden illan jutuksi. Poikien välinen ystävyys rakoilee myös aika ajoin. Osa tästä selittyy ihan keskinäisellä kateudella esimerkiksi musiikin saralla.
Kirjojen tapahtumat sijoittuvat eri vuosikymmenille ja paikkoihin. Matti ja Niila seikkailevat 60-70-luvun aikoihin Pajalassa Tornionjokilaaksossa. Välde taas asuu puolestaan 70-luvun Oulussa. Rob majailee 1990-luvun alkupuolen Lontoossa. Kuitenkin kun vähän laskeskelee, niin voi päätellä kaikkien päähenkilöiden syntyneen aika samoihin aikoihin, 50-60-lukujen vaihteessa.
Päähenkilöiden i’issä on huomattavia eroja. Rob on 35-vuotias ja Välde 16-17-vuotias. Matti ja Niila kasvavat tarinan aikana pikkupojista 17-vuotiaiksi nuorukaisiksi. Näkökulma elämään on tämän takia aika erilainen varsinkin Uskollisessa äänentoistossa verrattuna muihin teoksiin. Toki Robkin kasvaa henkisesti kirjan aikana, mutta se on enemmänkin keski-ikää lähestyvän miehen kehitystä kuin murrosiän kapinaa. 17-vuotiaana pyörivät päässä tietenkin erilaiset asiat kuin 20 vuotta myöhemmin, vaikka ongelma pohjimmiltaan olisi sama.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että sekä Populäärimusiikkia Vittulajänkältä että Uskollinen äänentoisto olivat kirjoittajiensa läpimurtoteoksia. Jokainen kirjailija on paljastaa myös osan itsestään näissä teoksissa. Kauko Röyhkä kasvoi Oulussa 70-luvulla, punkin aikakaudella, ja oli tästä uudesta musiikkityylistä innostunut. Mikael Niemi varttui itse 1960-luvun Pajalassa, joka on hänen esikoisteoksensa tapahtumapaikka. Uskollinen äänentoisto taas mukailee kirjailijansa Nick Hornbyn musiikkimakua. Ei voi kuitenkaan päätellä että teokset olisivat sen kummemmin omaelämäkerrallisia. Luultavasti on vain helpompaa kirjoittaa paikasta ja aikakaudesta, jonka tuntee omakohtaisesti.