Ota yhteyttä | Blogi | Twitter | Netvibes | Scoop.it | Käyttöehdot
ÄI1 | ÄI2 | ÄI3 | ÄI4 | ÄI5 | ÄI6 | ÄI7 | ÄI8 | ÄI9 | ÄI10 | ÄI11 | ÄI12 |
AT4 | AT9
Esseekoe | Tekstitaidon koe | Vanhat kokeet | Pistemäärät
YO-korotuskuulustelu | ÄI1 | ÄI2 | ÄI3 | ÄI4 | ÄI5 | ÄI6 | ÄI7 | ÄI8 | ÄI9 | ÄI10 | ÄI11 | ÄI12 |
Impressio | Kirjallisuusessee | Kirjavertailu | Kirjaraportti | Lukupäiväkirja | Kirjallisuusessee |

Kirjaraportti

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Tarina alkaa, kun viisivuotiaan Matin kotikorttelin, Vittulajänkän tie saa öljysora päällysteen. Kehitys on kuusikymmentäluvun alkupuolella päässyt leviämään jo pohjoisen Ruotsin pieneen Pajalaan asti. Muoti, ylellisyystavarat ja ennen kaikkea musiikki, leviää muuhun Ruotsiin katsottuna, vanhanaikaiseen Tornionjokilaaksoon. Pienen pojan mielestä tämä on todellakin suuri muutoksen alku ja aivan kuin koko suuri maailma olisi vihdoin avautunut Matin edessä.

Ei aikaakaan kun Matti löytää itselleen kaveriksi hiljaisen pojan, Niilan, kotikuntansa leikkipuistosta. Yhdessä he lähtevät pienelle mielikuvitusmatkalle maailman ympäri ja siitä alkaa heidän ystävyytensä. Niila on todella vaitonainen poika, joka tulee vahvasti lestadiolaisesta perheestä, jossa vallitsee kova kuri ja kireä ilmapiiri. Matti kyllästyykin pian ystävänsä puhumattomuuteen ja lähes pakottaa hänet avaamaan suunsa. Hämmästys on kuitenkin suuri, kun Niila alkaakin mykkäkoulunsa jälkeen puhua esperantoa suomen tai ruotsin sijaan. Pikkuhiljaa Niila oppii puhumaan normaalisti ja pian pojat aloittavat koulun ja löytävät yhdessä kiinnostuksensa musiikkiin ensimmäistä kertaa. Niilan isoäidin hautajaisiin Amerikasta matkustaneet serkkupojat antavat Niilalle tuliaiseksi Beatlesin Rock n’ Roll music-singlen. Salaa Matin isosiskon matkalevysoittimesta ensimmäistä kertaa kuunneltu kappale muuttaa poikia pysyvästi. Ei kulu kauaa, kun ystävykset soittavat itserakennetuilla soittimilla autotallissa. Kuitenkin vasta seitsemännellä luokalla skoonelaisen musiikinopettajan Gregerin astuttua heidän elämäänsä, he perustavat ensimmäisen yhtyeensä. Greger tutustuttaa pojat nuoreen ja taiteelliseen kitaravirtuoosiin, Holgeriin. Heidän pieni yhtyeensä löytää rumpalinsa ”kunnallisen viinanjuonnin nuortenmestaruuskisojen” voittajasta, Erkistä.

Koulussa ja kavereiden kanssa elämä käy hankalammaksi poikien varttuessa tappeluiden, ilmakiväärisotien sekä yleisen uhoamisen myötä. Myös kiinnostus tyttöjä kohtaan herää ja kirjassa on kuvailtu hyvin värikkäästi näitä kahden sukupuolen välisiä konflikteja.

Kaikilla bändin jäsenillä on omat aikuistumisen paineensa, vastoinkäymisensä ja lukijan eteen tuodaan hienosti heidän yhteiset kokemuksensa. Kirjan lopussa pojat päätyvät kirjaimellisesti tienristeykseen. Talvisen tähtitaivaan alla pojat tulevat yhteisen tiensä päähän ja miettivät mihin tahtovat tulevaisuudessa.

Populäärimusiikkia Vittulajänkältä on upeasti kerrottu kahden nuoren pojan kasvutarina, jonka parissa viihtyy varmasti useammankin lukukerran. Mikael Niemen nokkela kerronta saa kirjan maailman avartumaan lukijalle rikkaana ja rajattomana. Musiikki toimii taustalla tavallaan juonta hiljalleen kuljettavana tekijänä, mutta kätkeytyy usein Matin ja Niilan elämän tärkeämpien käänteiden kuvailujen alle. Vaikka kirjan teksti on yleisestikin todella soljuvan rikkaasti kerrottu, kuitenkin poikien musiikkikokemukset ovat esillä kaikkein voimakkaimmin ja nämä kohtaukset ovat jopa saaneet yliluonnollisia elementtejä niiden tärkeyden tehostamiseksi. Kirjassa käsitellään jokaisen ihmisen elämää koskevia asioita; kuolemaa, päihteitä, avioliittoa ja perhe-elämää, ihmissuhteita, työtä, kulttuuria sekä elämän monimuotoisuutta lapsuuttaan muistelevan miehen silmin. Tämä kokonaisuudessaan tarkoittaa sitä, että Mikael Niemi on onnistunut kirjoittamaan mainion, eri ikäryhmille sopivan kirjan, joka on todellakin ansainnut palkintonsa ja lukuisat tunnustuksenosoituksensa.