Merkitse vain pilkut. Kopioi
esimerkkivirke tehtävän alla olevaan laatikkoon ja täydennä pilkut
tarvittaessa. Tehtäviä on enemmän kuin kaksikymmentä. Niiden järjestys
arvotaan, kun sivu ladataan uudelleen.
Muutettuaan Englantiin ystäväni avioitui Barbaran kanssa.
Kadun kerrostalot pimenivät eivätkä katuvalotkaan pala.
Jalkapallo on syntynyt kauan sitten ja sääntöjä on muutettu aikojen kuluessa paljon.
Tuntuu kuin taiteilija kuvaisi kohdettaan teennäisesti.
Joissakin tapauksissa kuvat kertovat enemmän kuin runsas sanamäärä.
Maailman muuttuminen vaikuttaa sekä meihin että muu maailma ihmisiin.
On ihmisiä jotka eivät selvitä ristiriitoja neuvottelemalla vaan turvautuvat muihin keinoihin.
Vauras yhteiskunta pystyy varautumaan paremmin luonnonkatastrofeihin kuin köyhä kehittymätön valtio.
Ruokaohjeessa neuvotaan ruskistamaan voi ja jauhot pannulla ja sen jälkeen lisätään kuuma vesi.
Tarvitaan enemmän jauhoja jos leivästä halutaan kiinteämpää.
Joskus opiskelijoilta vaaditaan liian vähän ja monet pääsevät liian helpolla.
Suomessa asuu kekseliäitä ihmisiä joilla on paljon ideoita ja he tekevät osaltaan maastamme entistä kehittyneemmän.
Suomessa on alettu suojella suurpetoja toisten mielestä siinä on menty liian pitkälle.
Martti Ahtisaari Suomen entinen presidentti sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2008.
Mummo laski nyt jo yli 60-vuotiaana lastenlasten kanssa vuoristorataa toista kertaa peräkkäin.
”Sotauutisten myötä kuvasta on tullut tärkeämpi kuin uutisten tekstistä” Vienonen kirjoittaa.
Suot ojitetaan ja peltometsät kaadetaan viljelysmaiden tieltä mikä vähentää luonnon monimuotoisuutta.
Vuosisatojen aikana monet asiat ovat muuttuneet niin maalaustaiteessa kuin naisen asemassa ja sen kuvauksessa.
Hei sinä siellä voisitko auttaa minua?
Menimme uimahalliiin mutta isä oli jättänyt uimakassinsa kotiin joten saimme käydä hakemassa sen vielä kotoa.
Maassamme on suurpetoja vähän ja ne karttavat ihmisiä.