ÄI1 Malliessee

Tyttöjen käyttäytyminen

Tunnettu suomalainen naiskirjailija Anja Kauranen (nykyinen Snellman) sekä hänen miehensä toimittaja Saska Saarikoski ottavat kantaa tyttöjen ihmissuhde-elämään Suomen kuvalehdessä 1/1994. Jo otsikko Tytön paras kaveri antaa hyvän käsityksen, mitä kolumni pitää sisällään.

Kirjoituksen alussa he mainitsevat, että pojat ovat aina olleet suurempi puheenaihe kuin tytöt, ja olen tästä täysin samaa mieltä. Syy, miksi pojista puhutaan enemmän, on mielestäni se, että pojat aiheuttavat enemmän huomioita kuin tytöt. Etenkin pienet pojat ovat usein todella äänekkäitä ja haluavat esittää enemmän kuin todellisuudessa ovat.

Kolumnissaan Kauranen ja Saarikoski viittaavat siihen, että tytöistä ei puhuta kovin paljon, koska he ovat niin kilttejä ja rauhallisia. Uskon, että monella ihmisellä on tällainen käsitys asiasta. Mielestäni nykyajan pikkutytöt ovat kuitenkin vilkkaampia kuin ennen. Luulen, että tulevaisuudessa puheenaihetta riittää myös heistä.

Kirjoittaja kertovat tytölle ominaisesta käyttäytymisestä. He sanovat, että tytöille on tyypillistä hankkia itselleen jo varhain paras kaveri, jonka kanssa viettää aikaansa. Olen asiasta täysin samaa mieltä, sillä omakohtaiset kokemukset vain vahvistavat tätä asiaa. Itselläni ei nimittäin ole koskaan ollut pitkäaikaista parasta kaveria. Kilpailu kavereista oli kovaa etenkin alakoulussa, ja paras kaveri vaihtui päivittäin.

Pariskunnan mukaan tyypillistä parhaimmille kaveruksille on eristäytyminen toisista samanikäisistä lapsista, mikä tuntuu todella tutulta. Ystävykset eivät hyväksy seuraansa muita, ja leikitkin sujuvat parhaiten kahdestaan. Varsinainen ongelma syntyykin, jos tyttöjä sattuu olemaan kaveripiirissä pariton määrä. kirjoittajat kertaavat, että tällöin ainakin yhden tytöistä on karsiuduttava. Mielestäni tilannen on todella rankka tytölle, joka joutuu jäämään yksin. En nimittäin usko, että pienet tytöt osaavat vielä  ajatella toistensa tunteita.

"Tyttöjen väkivalta ei ole suoraa vaan kieroa", paljastavat Kauranen ja Saarikoski. Mielestäni tämä asettaakin hyvin sen, miksi poikien käyttäytymisestä puhutaankin enemmän kuin tyttöjen. Poikien suora tappelu välitunnilla on näkyvää, joten se huomataan ja siihen puututaan. Niin kuin tekstissä mainitaan, tyttöjen väkivallassa ketään ei satuteta fyysisesti. Tyttöjen välinen henkinen väkivalta on usein huomaamatonta, ja sitä ei havaita kovin helposti.

Kirjoituksessa  pohditaan syitä tähän tyttöjen parinmuodostukseen. Kirjoittajat epäilevät tytöillä olevan jokin erityinen "tarrageeni", joka aiheuttaa tämän sitoutumisreaktion. En ole lainkaan varma yhdynkö tähän väitteeseen, sillä mielestäni tyttöjen menettelytapaan se kuuluu tietynikäisenä ja se loppuu aikanaan. Ehkä tytöt ovat vain ennalta viisaita ja haluavat varmistua, että he eivät jää yksin.

Mitä haittaa tai hyötyä parhaasta kaverista on tytölle? Juonittelun lisäksi Kauranen ja Saarikoski eivät mainitse muita negatiivisia syitä. Heidän mielestään tyttö oppii sen sijaan juttelemaan ja uskoutumaan ystävälleen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että lapsen olisi tärkeää oppia keskustelemaan myös vanhempiensa kanssa. Pidän myös huonona asiana sitä, että sitoutuessaan parhaaseen kaveriin tyttö ei opi muodostamaan sosiaalisia suhteita toisiin ihmisiin riittävästi. Tämä taas saattaa olla haitaksi tulevaisuutta ajatellen.

Kolumnin lopussa kirjoittajat vielä mainitsevat, että vanhempien rooli lasten kasvatuksessa on tärkeää. Heidän tulisi näyttää  hyvää esimerkkiä tyttärilleen ja opettaa heidät sosioempaattiseen kanssakäymiseen. Mielestäni ajatus on hyvä ja antaa ajattelemisen aihetta niin lapsille kuin heidän vanhemmilleenkin.

Ks. aineisto.