Anakoluutti
Selkiytä virkerakennetta ja tiivistä
Korjaa virheet ja tarkista tehtävän alla olevasta tarkistuspainikkeesta vastausehdotus.
1. Esimerkiksi tuhopoltto, jossa paloivat tehdas ja varasto, ketä se hyödytti?
2. Joten voidaan ajatella, että lapsilisiä olisi korotettava.
3. Tuntuu uskomattomalta, että Nooa-tarusta tulisi totta. Tarusta, joka tuntui pelottavalta pyhäkoulussa.
4. Jokaisen pitäisi miettiä, milloin valehtelee. Ja varsinkin, milloin se ei ole moraalisesti oikein.
5. Luin lomalla romaaneja ja pohdin. Erityisesti sitä millaisen kuvan ne antavat lapsuudesta.
6. Kuka olisikaan uskonut sata vuotta sitten lentämistä todeksi? Puhumattakaan kuukävelystä.
7. Viljelijät, jotka jäivät viljelemään maitaan 1990-luvulla ja ovat vieläkin työssään, pitäisi antaa heille kunnioituksemme.
8. Luultavasti runoilijoille tai harrastajille, jotka lukevat runoja, niin heille näistä runoista tuskin jää paljon arvailujen varaan, mutta minä en ymmärrä niistä puoliakaan.
9. Suomessa on kallista verrattuna Etelä-Euroopan maihin ja kallistunut lisää Eu:n myötä.
10. Kysymys: Voivatko mainostekstit olla runoutta? on tulkinnanvarainen asia.
11. Liitenin artikkelissa väitetään, että ”Poliittiseen vallankäyttöön nuoret suhtautuvat ylipäätään kielteisesti.”
12. Kuten Jokinen ironisesti toteaa kolumnissaan kuoleminen, kuten jäätelön syönti ja rullaluistelu ovat kiellettyjä tavaratalossa, pitäisi myös kieltää, sillä eiväthän normaalit ihmiset tee niin.