Ota yhteyttä | Blogi | Twitter | Netvibes | Scoop.it | Käyttöehdot
ÄI1 | ÄI2 | ÄI3 | ÄI4 | ÄI5 | ÄI6 | ÄI7 | ÄI8 | ÄI9 | ÄI10 | ÄI11 | ÄI12 |
AT4 | AT9
Esseekoe | Tekstitaidon koe | Vanhat kokeet | Pistemäärät
YO-korotuskuulustelu | ÄI1 | ÄI2 | ÄI3 | ÄI4 | ÄI5 | ÄI6 | ÄI7 | ÄI8 | ÄI9 | ÄI10 | ÄI11 | ÄI12 |
Impressio | Kirjallisuusessee | Kirjavertailu | Kirjaraportti | Lukupäiväkirja | Kirjallisuusessee |

ÄI12 Oppilaiden faabeleita

Muuli ja ravihevonen

Muuli veti raskasta tiilikuormaa joka päivä raviradan ohi. Joka kerta se pysähtyi katsomaan uljaita ravihevosia ja haaveili voivansa olla yhtä komea kuin ne ja voivansa juosta yhtä kovaa ja vetää yhtä kevyitä kärryjä kuin ne. Se tunsi itsensä huonommaksi ja masentui päivä päivältä enemmän. Muulin omisti vanha isäntä, joka ruokki ja hoiti sitä tunnollisesti. Silti muuli päätti eräänä päivänä karata ja ryhtyä ravihevoseksi.

Muuli livahti hevosten joukkoon ja pian se valjastettiin kärryjen eteen ja vietiin radalle. Muulin käskettiin juosta kovaa ja monta kierrosta, kunnes se ei enää jaksanut ottaa askeltakaan. "Pitääkö teidän aina juosta noin kovasti?"  Muuli kysyi eräältä ravihevoselta. Se kaipasi jo kotiin lepäämään. "Ei aina, mutta yleensä. Tahtoisin kyllä mieluummin olla muuli, joka saisi vetää taakkaansa hitaasti", vastasi ravihevonen

Muuli lähti kotiin ja siitä päivästä lähtien se on vetänyt tiilikuormaansa ylpeästi pääpystyssä.

Arvosta sitä mitä sinulla on, sillä se on enemmän kuin uskotkaan.

 

Ylpeä kotka

Kotka ja lokki tapasivat ilmassa. Uljas kotka kehui kauniita ruskeita siipiään: "Katsos näitä! Onko millään linnulla komeampia sulkia?"

Lokkia hieman harmittivat omat likaisen harmaat siipensä.  Samassa metsästäjä saapui lintujen alle. Hän ei välittänyt arkisesta lokista vaan ampui näyttävän kotkan. Lokki ymmärsi kuinka täpärästi oli pelastunut eikä enää koskaan hävennyt siipiään.
 
Liiallinen kauneus tuo ympärille vain kateellisia eikä silloin varo niitä, jotka haluavat kauneudesta osansa.

 

Perhonen ja uudet siivet

Sitruunaperhonen oli saanut kuulla koko lyhyen elämänsä värikkäämmiltä perhosilta olevansa arkinen ja ruma.
Eräänä päivänä se näki jotain kiiltävää: se oli kauniin väristä hilettä. Innoissaan perhonen lensi sitä kohti saadakseen siipiinsä viimein jotakin kaunista ja erikoista niin kuin täplä- ja ritariperhosilla.

Perhonen sukelsi hileeseen, joka olikin geelimäistä glitteriä.
Se tarttui uudenlaiseen kärpäspaperiin ja kuoli muiden perhosten nauraen sen yrityksille ponnistella vapaaksi.

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.