Syksyn 2011 koe mukaan luettuna keväällä 2007 uudistunut koe on arvioitu yhteensä kymmenen kertaa. Kevään 2012 kokeiden alustavat arviointitulokset ovat opiskelijalla, ja onkin hyvä tarkistaa, mihin arvosanaan omat pistemäärät riittävät. On huomioitava, että lukion opettajan arviointi on vain alustava, eikä sen perusteella pidä päätellä lopullista arvosanaa. Sensori päättää kokeen pistemäärän painottamatta ennakkoarviointia. Jos tulos keikkuu [...]
Ylioppilaskokeen pistemäärät
Tekstitaidon koe (2007 – 2012, kevät)
Tutustu koearkistoon, retorisiin keinoihin ja argumentointiin. Tähän mennessä kokeita on ollut yhteensä yhdeksän, ja olen ryhmitellyt tehtävät seitsemään eri kategoriaan. Uusimman kokeen aiheet on lihavoitu. Tällä kertaa kolmesta tehtävästä yhden piti olla Jotunin novelliin liittyvä, sillä tehtäviä siitä oli kolme. Vertailutehtäviä niistä oli peräti kaksi: romantiikan ja realismin erottavia piirteitä (3.) ja toisen tekstin vertailua [...]
Tekstitaidon koe (2007-2011, syksy)
Tutustu vanhoihin kokeisiin. Keväästä 2007 ylioppilaskokeeseen on kuulunut myös tekstitaidon tehtävä. Luettelossa ovat kokeet ja tehtäväryhmät vanhimmasta uusimpaan. Yksittäinen tehtävä voi sopia useammankin otsikon alle. Syksyllä 2011 lisäsin uuden kategorian eli tekstilajin määrittelytehtävän. Aiemmin oli ollut selkeästi vain yksi tekstilajin ominaispiirteiden erittelytehtävä. Nyt ryhmittelyyn sopi kaksi tehtävää lisää. 1. Tekstin vaikuttamiskeinot argumentointi, retoriikka ja ideologia [...]
Mikan tuoreimmat tweetit
Tunnisteet
- äi12 abiturientti aforismi argumentointi arviointi arvosana arvostelu blogger blogi dialogi essee Esseekoe facebook google haiku iphone kauhu keskeytys kilpailu laudatur lukiovertailu luova kirjoittaminen lyseo.org microsoft monologi moodle mtv3 musiikki novelli opiskelu puoltoääni retoriikka RSS satu sensori status.net tekstien vertailu tekstikokonaisuus tekstin ideologia Tekstitaidon koe tulkinta twitter vastausteksti wordpress Ylioppilaskoe
Kalenteri
toukokuu 2012 Ma Ti Ke To Pe La Su « Huh 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31
Arkisto
Social
Uusimmat artikkelit
Uusimmat kommentit
Arkisto
-
- huhtikuu 2012 (1)
- maaliskuu 2012 (2)
- helmikuu 2012 (1)
- tammikuu 2012 (1)
- joulukuu 2011 (1)
- marraskuu 2011 (1)
- lokakuu 2011 (1)
- syyskuu 2011 (1)
- elokuu 2011 (3)
- kesäkuu 2011 (1)
- toukokuu 2011 (1)
- maaliskuu 2011 (1)
- tammikuu 2011 (2)
- joulukuu 2010 (1)
- marraskuu 2010 (2)
- lokakuu 2010 (2)
- syyskuu 2010 (5)
- elokuu 2010 (3)
- heinäkuu 2010 (1)
- kesäkuu 2010 (5)
- toukokuu 2010 (3)
Aiheet
-
- Esseekoe (4)
- Tehtäviä (5)
- Tekstitaidon koe (6)
- Yleiset (18)
- Ylioppilaskoe (6)